lauantai 8. elokuuta 2015

Kisaraportti: Aluemestaruuskisat & 5000m

No niin! Siitä onkin pitkä aika kun on blogin puolelle kisaraporttia kirjoitellut, tai mitään muuta kuin noita viikkoraportteja, joten tehdäänpäs poikkeus ja kirjoitellaan muutama sana torstain rataraastosta.

Viime viikonloppuna aloitettu rautakuuri nosti yleisen fiiliksen ja jaksamisen tason pari pykälää ylöspäon lähestulkoon ensimmäisen rautatabun jälkeen. Jälleen kerran sitä huomasi, että kuinka väsynyt ja usvassa sitä taas olikaan.. No on se sitten placeboa tai ei, niin torstain kisaan oli ihan hyvät fiilikset lähteä kisaamaan ja odotukset olivat ihan semi korkealla.

Alkuviikosta ajattelin, että kyllä mun pitää enkka rikkoa, joka oli muuten vuodelta 2012!!. Silloin juoksin sen yksin radalla ja ajan ollessa 17.17,2. Viime kesänä olin juossut aluemestiksissä 17.29. Tähän päälle vielä koutsini Aki Nummela lupautui mulle 16.59 jänikseksi, niin suunnitelma kisaan alkoi olla selvä: sub 17 min.

Kisapaikalle saavuttiin Timon hienolla kyydillä ja takapenkillä oli oikein mukava tunnelma Akin ja Annelin kanssa :) Tuuli on melko navakka ja varsinkin takasuoralla puski ärsyttävä vastainen.. Lämpöäkin oli reilusti yli 20 astetta ja kosteuskin oli melko korkea, mihin ei tänä kesänä ole paljoa päässyt tottumaan.

Paikalla oli paljon Runner's Clubin edustajia ja muita tuttuja. Alkuverkkaa tehtiin Timon ja Ragnarin kanssa läheisellä kuntoradalla. Alkuverkassa ei ollut kovinkaan irtonainen fiilis.

Aki juoksi vielä ennen jänistelyitä 800m raaston alle (20min ennen vitosta) ja lompsi sieltä sitten lähtöopaikalle kentän poikki. Mukaan sub17min junaan oli ilmoittautunut myös Akin sisko Minna, joka juoksi siis kisan ulkopuolella miesten startissa. Tämän lisäksi seurakaverini Ragnar lupasi lähteä kokeilemaan samaa vauhtia. Meillä olisi hyvä porukka missä juosta!

Kun asettauduttiin lähtöviivalle huomasin, että mun ambitissa oli vielä alkuverkka päällä. No sammutin sen ja samalla lähdettiinkin sitten liikkeelle :) Eli kisaan  pääsin starttaamaan niin että oma kelloni ei ollut käynnissä. En jaksannut sitä jälkikäteen enään lähteä säätämään, joten iskin Akin ja Minnan kantaan ja juoksin siinä kuuntelemalla Annelin kierrosaikoja ja luottaen suomen ykkösjäniksen vauhtiin :)

Joku juniori ampaisi heti startista keulille ja vetikin melkoisen ison johdon heti alkuun! 3.13 tais olla hänen eka tonninsa! Me muut oltiin ns. kakkosryhmässä ja väliaika ekaan tonniin 3.25.

Vähitellen saatiin junnua kiinni ja pari tyyppiä meidän porukasta kävi mun ja Akin edellä hönkimässä, Minna mukaan lukien, mutta me paineltiin tasaista vauhtia ja kierrokset vähenivät hyvää vauhtia eikä itsellä edes tuntunut kovinkaan pahalta. Kierrokset olivat tasaisesti 80-82 sek ja tiesin että aikataulussa ollaan :)

Jossain vaiheessa kisaa oltiinkin sitten kärjessä kolmistaan, eli Aki, Minna ja minä. Täytyy sanoa että se tuntui hieman oudolta :D Pidettiin tasaista vauhtia neloseen asti ja sitten Aki alkoi selkeästi hieman kiristämään vauhtia, mutta pysyin silti ihan ok matkassa mukana.

Viimeiset 3-4 kierrosta siis tuntui jo ihan kunnon raastolta ja on harmi ettei pysty jälkikäteen noita sykkeitä analysoimaan. Olisi pitänyt näin jälkikäteen ajateltuna jättää se alkuverkka vaan päälle ja tsekkailla sitten kisan loputtua sykkeet sun muut..

Lopussa vähän jäin Akista ja Minnasta, mutta olin vielä loppusuoralle sen verran lähellä, että pystyin Akille huikaamaan, että päästä mut ohi niin voitan tän kisan.. mutta Aki sanoi maalissa, ettei hän pysty siskolleen häviämään, oli kyseessä jänistely tai ei :)

No maaliin siis kisan kolmantena, mutta kun Minna ei kuulunut meidän sarjaan, niin hopeaahan sieltä tuli uudella ennätysajalla 16.50,92! Vika tnni oli tullut akille ja Minnalla 3.12 ja mulla sitten varmaan se 3.17 tjsp.

Hyvä kisa ja sain itestäni hyvin irti! Maalissa oli ainakin kaikkensa antanut olo ja fiilis ihan mahtava! Eniten mua hymyilytti se, että juoksu tuntuu taas hyvältä ja ehkä se raudan puute oli suurin yksittäinen syy huonoon kulkuun noille TV kovilla.. Myöskin sadan mailin viikon jälkeen otetut todella kevyet ma, ti ja ke auttoivat asiaa varmasti!

Tästä on hyvä lähteä viikon pitkikselle ja katsellaan sitä viikkoraporttia sitten huomenna :) Alla vielä muutama kuva kisan jälkeen :)

Loppuverkkaa...
Voittajajänön kättelyt
Pakollinen #podiumselfie

3 kommenttia:

  1. Onnittelut kovasta tuloksesta. Tuohon rautaan voin kokemuksesta sanoa, ettei se muutamassa päivässä muutu. Jos hempat on alhaalla, niin se ottaa useamman viikon saada ne takas ylös. Eli siellä tuskin on ongelmaa ollutkaan. Veikkaan ennemmin määräviikon rasituksia syyksi heikompaan vireeseen. Itse oon juossu kympin ennätyksen samalla tavalla koko matkan jäniksen perässä. Se on ihanteellinen tilanne. Hyvältä näyttää kohti Hampuria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Teemu!

      Mulla yleensä ollut noi raudat niin alhaalla (Pari vuotta sitten 2,7, kun raja-arvot oli 34-290 tai jotain...), että vaikutuksen on huomannut samantien.. Tiedä sitten tuosta hempasta, se saattaa tosiaan laahata perässä muutaman viikonkin :)

      Oli miten oli, niin parempaan päin ollaan menossa :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....