keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

JV:n 30-v juhlalenkki takana!!

Eilen klo 15:00 starttasi 30-v & 30km juhlalenkki juhlakalun uuden, ISON ja hienon omakotitalon pihasta! Ideana oli juosta kolme kympin lenkkiä, jotka alkoivat ja päättyivät samaan pihaan ja joiden starttiajat olivat klo 15:00, 16:00 ja 17:00. Osallistujat saivat itse päättää lähteäkkö alusta asti mukaan, vai juosta esim. vain keskimmäisen kierroksen. Tämä toimi mainiosti ja joka kierrokselle riitti uusia naamoja ja uutta verta, kun taas minä, juhlakalu ja LC jaksoivat alusta loppuun asti. Homma toimi hienosti ja toteutus oli juoma- ja vessataukoineen loistava!!

Nettoaikaa koko lenkillä meni n. 2h 40min, eli vauhti oli ainakin itselleni mieluisan leppoisa ja juttua riitti kaikilla vielä vikassa ylämäessäkin, joten senkin puoleen vauhdinjako oli onnistunut!!
Myös juhlakalun isä juoksi kanssamme keskimmäisen kympin ja siitä iso hatunnosto hänelle!! Taisi kyseisen herran keskisyke olla eleisellä lenkuralla kuitenkin >185... Muutenkin koko tapahtuma oli mahtava idea ja aioinkin käyttää tätä joskus tulevaisuudessa itsekin!! Ehkä 35km, 40km tai 50km?!

Eilinen puristus loppui siinä klo 18 maissa ja tänä aamuna klo 05:30 lähdin jo jolkottelemaan kohti duunipaikkaa, joten aktiivinen palautuminen oli se juttu tänään!! Aika tiukkaahan se teki, mutta yllättävän hyvinhän tuo loppujen lopuksi kulki!! Tämä kuitenkin tietänee sitä, että tämän illan klassikko Portugali - Espanja taitaa jäädä allekirjoittaneelta kokonaan näkemättä... no onneksi on keksitty pelin jälkeinen aamu & footytube ;)

Tämä viikko pitäisi vielä puristaa töissä ja sen jälkeen saisi perjantaista asti keskittyä lomailuun ja samaan aikaan alkavaan hellejaksoon ;) Ja ensi viikolla olisi sitten vuorossa viikon kestävä korkeapaikan leiritys Tukholmassa!!

Onnea vielä synttäreistä, veteraanisarjapaikasta ja siitä tammikuussa tapahtuvasta jutusta JV!! Ja odottelen tässä jo seuraavaa kesää ja sitä että täytät 31 kilometriä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....