perjantai 23. maaliskuuta 2012

Vihdoinkin joku löysi musta jotain vikaa!!!

Ja mikä vielä tärkeämpää, taisi myös korjata sen samalla kertaa :)

Eli siis mennäänpäs ajassa vähän taaksepäin..

Viime viikolla kävin FTK:lla Jukka Kankaan tutkimuksissa. Hän totesi, että kyseessä on 'Flexor Hallucis Longus' -lihaksen ylirasittunut jänne. Mitään muuta hän ei ehtinyt sillä kertaa asialle tekemään, siis pelkkä tutkimus silloin. Hänelle itselleen olisi seuraava vapaa aika löytynyt vasta 1,5 kuukauden päähän, joten hän ohjasi minut kolleegalleen Antti Hemmingille. No onneksi hänelle löytyi vapaita aikoja heti tälle viikolle ja saatesanoiksi Jukka sanoi vielä, että "Antti hoitaa sut kuntoon, aivan VARMASTI".

No eilen menin sitten Antin "käsittelyyn". Ensimmäiseksi hän laittoi mut seisomaan sellaiselle peilipöydälle, missä tsekataan jalkojen asentoja sun muita.. Kerkesin juuri ja juuri seisomaan siihen, kun hän jo tokaisi: "Selvä juttu, sun vasemman jalan jalkapöytä on "romahtanut", tukipisteet on väärät ja nilkka pettää pahasti sisäänpäin, siitä se jänteen rasitustila johtuu"

Vieressä olevan kuvan jalat eivät liity tapaukseen, mutta siitä saa hyvän kuvan siitä, miten mun vasen jalka tai jalan holvikaari oli "romahtanut". Yläkuvassa normaali jalka ja alakuvassa ns. lässähtänyt jalka.

Tämä jalan holvikaaren lässähdys ja nilkan pettäminen sisäänpäin aiheutti siis myös sellaisen oireen, että mun jalkapohjan kolme tukipistettä, mitkä kuulusivat olla kauniissa kolmiossa, eivät olleet ihan niin kauniissa triangelissa kuin olisi voinut kuvitella!!

Ja mä kun olin aina kuvitellut, että mun jalkapöydät on täydellisen kaarevat ja mun askeleessa nyt ei ainakaan mitään vikaa löydy. No joo, eilisen jälkeen ei tarvinnut enään kuvitella, kun itse omin silmin peilipöydällä näki kuinka päin p*rsettä se vasen jalka oikein olikaan...


Alla olevat jalat, eivät nekään liity tapaukseen, mutta niihin on nyt kuitenkin piirretty mun tukipisteet, ennen Antin manipulatiivistä käsittelyä. (omat jalat eivät olisi olleet julkaisukelpoisia, joten onneksi Google pelasti mut tässäkin kohtaa;)


Tuon painopisteen siirtymisen isovarpaan puolelle on sitten taas johtanut sen Flexor Hallucis Longuksen (tuttavallisemmin isovarpaan koukistaja lihaksen) ja sen jänteen ylirasitukseen..

Ja siis mulla ei ollut moisesta asiasta mitään huomioita ennen eilistä!! Käsittämätöntä miten sitä jättää noteeraamatta noinkin selviä oireita/virheitä omasta kropastaan!!!

No, mutta kun ikinä ei ole ongelmia ollut, niin ei niitä osaa sitten etsiäkään.. Tämän tapauksen jälkeen asia voi tosin olla toisin, ainakin tämän vaivan kohdalla..




Pienen jalkojen tutkimisen jälkeen Antti sanoi, että käsitelläänpäs sitä nilkkaa vähän... n. 15-20 pamauksen, ruksautuksen ja jytkyn jälkeen kokeiltiin samaa uudelleen samalla peilipöydällä ja kas kas...

Mun jalkapöytä oli noussut takaisin lähes normaaliasentoon, mun tukipisteet oli vasemmassakin jalassa hienosti kauniissa triangelissa ja mä pääsin kyykkyyn, siis nilkan pettämättä, vasemmalla jalalla ihan samalla tavalla kuin oikealla!! Siis kaikki tämä n. 5 minuutin manipulatiivisella käsittelyllä!!! On aina hienoa seurata ihmistä, joka osaa työnsä täydellisesti!! Sellaisia on kuitenkin harvassa!!

Sain mukaani 3 kertaa päivässä toteutettavia jalan holvikaaren & nilkan vahvistustreenejä ja FHL -jänteen/jalkapohjan venyttely ohjeita, joilla olisi siis nyt tarkoitus pitää toi vasurikin paremmassa jamassa, ja näin edesauttaa jänteen ylikuormittumisen estäminen.

Mulla on seuraaville viikoille vielä pari käyntiä varattu kyseiselle Antille, joten ehkä tämä vaiva tästä alkaa helpottamaan!!

Eli kaiken järjen mukaan, jos saan ton nilkan pysymään oikeassa asennossa, niin mun jännevaivan pitäisi hävitä melko nopeastikin, sillä "oikein" juostessa, tuota kyseistä lihasta ja jännettä ei pitäisi käyttää kuin minimaalisesti!! Mutta siis mun pitää opetella uudelleen astumaan jalallani oikein. Toivottavasti opin sen melko pian, niin Köpis voidaan köpötellä läpi ongelmitta!!

Sen kunniaksi tänään kahden treenin päivä!! Aamusella kävin polemassa intervalleja kuntofillarilla ja sitten duunipäivän päätteeksi olisi tarkoitus käydä kokeilemassa uutta jalkaa juoksun merkeissä!!

Palaillaan astialle...

8 kommenttia:

  1. Mikäli käsitin oikein, tervetuloa lättäjalkaisten räpyläjalkojen harmaaseen joukkoon. :o) Henk.koht. pohjalliset ovat kova sana. Minulla on auttanut. Pääsiäinen alkoi minulla puolentoista vrk:n tripillä Kolarin reissulla, josta alkoi loma. Tässä univeloista toipuilevana koitan myöe hieman jolkotella. Hyvää pääsiäistä!
    Nuo sinun käyrät ovat jo sinällään jo hengästyttävät.
    T.jousepp

    VastaaPoista
  2. Käsitit hieman väärin, sillä mulla nousi tuo jalkaterän kaari takaisin normaaliksi tuon manipulatiivisen käsittelyn jälkeen!! Ja oikeilla treeneillä se olisi tarkoitus pitääkin siellä missä se taas nyt on..

    Tsemppiä treeneihin!!

    VastaaPoista
  3. hei,
    minulla on leikkaus 2 vk kuluttua, pelottaa jo etukäteen kun sanoivat että toipuminen on pitkä 4-6 kk kipsit sun muut tulivälineet ja siitä huolimatta eivät luvanneet että jalka tulee kuntoon.
    ps ,jos noin helpolla saisin jalkani kuntoon niin varmaan menen,mistä saisin lääkärin nimen joka näitä hienoja hoitoja tekee ilman että tarvitsee puolivuotta-vuosi olla kipsissä ja kuntoutuksessa,

    VastaaPoista
  4. Moikka Anonyymi!! Mielenkiintoista että löysit mun blogin!! Ihanko googlettamalla löysit tänne?

    Harmi kuulla sun vaivasta ja jos se vielä leikkausta vaatii, niin ei kuullosta ollenkaan mukavalta!!

    Onko sullakin siis tuon Flexor Hallucis Longuksen kanssa ongelmia? Jalassa kun on niin monta eri jännettä ja sidettä ja luuta, niin sen takia kysyin.. Mulla oli siis ongelmana se, että ylempi ja alempi nilkkanivel oli lukossa, joka johti jalkapöydän holvikaaren "romahtamiseen". FTK:n Antti Hemminki rusautteli ko nivelet auki ja kaikki vaivat katosivat sen siliän tien.. Toki olen sen jälkeen jumppaillut nilkkoja 10-20min/päivä sen jälkeen, jotta eivät enään menisi lukkoon, mutta noista nivelistä se oli kiinni.

    Mutta jos sulla vaatii leikkaushoitoa, niin sulla tilanne on varmasti pahempi.. Mutta ehkä kannattaisi käydä silti tuollaisella Fyssari-Gurulla, jos sillä olisikin hieman konservatiivisempi hoitomuoto sille vaivalle... Ne kun yleensä löytää ja korjaa sen SYYN mistä kivut johtuvat, eikä keskity siihen itse kivun hoitamiseen juuri ollenkaan...

    VastaaPoista
  5. Onko jalka tullut kuntoon?

    VastaaPoista
  6. Suurkiitos tästä blogikirjoituksesta! Tämän ansiosta löysin saman Antin äärelle kun googlettelin romahtaneesta jalkapöydästä ja nyt tuntuu että myös minun jalallani on toivoa! Se on vaivannut ainakin 8 vuotta enemmän tai vähemmän, viimeinen vuosi vain enemmän. On tavattu jos jotain ammattilaista, mutta nyt ollaan ratkaisun äärellä! Jippii!

    VastaaPoista
  7. Minulla
    Myös kyseessä oleva vaiva ollut jo kauan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten olet hoitanu sitä..itsellä kans sama vaiva..olisi mukava päästä eroon..

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....