keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kisaraportti maratonturistin silmin

Jaahas, voisi kirjoitella eräänlaisen kisaraportin, muta tällä kertaa ihan vain turistin roolista :)

Lähdettiin siis seuraamaan vaimon kanssa Köpiksen maratonia ihan paikan päälle. Tämä siis sen takia, että jalka on edelleen pipi ja lentoja ei saanut enään peruutettua. No pieni irtiotto arjesta ilman muksuja teki todella hyvää, vaikka juosta ei paikanpällä pystynytkään..

Paikalle saavuttiin lauantaina ja sää oli mitä mahtavin kisaturistin näkökulmasta! Helteinen päivä ja kova viilentävä tuuli, voiko parempaa säätä ollakaan ;) No sunnuntai eli kisapäivä valkeni sitten synkässä säässä. Lämpötila oli n. 15 astetta ja sateen uhka oli koko ajan päällä. Eli ei mikään hehekeä sää kisan seuraamiseen. Olin seuraamassa kisaa lähdössä, n. 17km:n ja 23km:n kohdilla ja sitten maalissa.

Seurattavina oli Pasi, Veera ja Tommi. Onneksi kaikki juoksivat oman kisansa suunnitelmien mukaisesti ja tulivat esim maaliin 10 minuutin ikkunan sisään :) Helppoja seurattavia!!

Kaikista suurin mielenkiintoni kohdistui herraan nimeltä Pasi, joka oli pienien ja vähän suurempienkin vaikeuksien jälkeen saanut pitkästä aikaa valmistautua kisaan ilman pieneintäkään vaivaa tai keuhkojen kiristystä. Pasi alkoikin alusta asti takomaan tasaisen tappavia ja tavoitteen mukaisia 4.00/km kilometrejä ja juoksu näytti matkan varrella todella kevyeltä!!

kisasäätä 17 km:n kohdilla.. Ei oo helppoo olla kisaturisti ;)


Myös Veera keikkui alusta asti naisten sarjan kärkikymmenikössä ja Tommi eteni tasaisesti kohti elämänsä ensimmäistä alle 3h:n alitusta!! Oli yllättävän mukavaa olla kisaturisti, vaikka ilma olikin parempi juoksemiseen kuin sen katseluun...

23km:n jälkeen lähdin talsimaan kohti maalia ja odottelemaan tuota kolmikkoa saapuvaksi maaliin. Ensin saapui Pasi, joka veti aivan käsittämättömän tasaisen kisan ja sai vielä loppuun ihan kunnon kirinkin!!

Pasi maalissa (oikealla) ja netto aika 2.48.22. Onnittelut uudesta hienosta PB:stä!!
Alla vielä Pasin väliajat. Siinä on mallia meille nuoremmille, että miten tavooitteena ollut 2.48:47 saavutetaan :)

5 km          20:20    4:04 min/km
10 km        19:52    3:59 min/km
15 km        19:51    3:59 min/km
20 km        19:51    3:59 min/km
Half             4:21    3:58 min/km
25 km        15:39    4:01 min/km
30 km        20:00    4:00 min/km
35 km        19:52    3:59 min/km
40 km        20:10    4:02 min/km
42,195 km   8:33    3:54 min/km

Seuraavaksi maaliin saapui Veera, joka taisteli itsensä hienosti naisten sarjan kuudenneksi!! Onnittelut myös Veeralle!! Maaliin päästyään Pasi kaappasi Veeran syliinsä :)

Onnistuneet ja onnelliset suomalaiset!!
Ja viimeisin, mutta ei suinkaan vähäisin tuttuni, eli Tommi, saapui maaliin ajassa 2.58:28, joten häneltäkin putosi tuo alle 3h:n painoinen apina selästä! Hänkin oli varsin hilpeällä mielellä maalissa...


Eli kaikki tuttuni (Lieneekö hyvällä kannustuksella ollut osuutta asiaan????) saavuttivat hyvät tulokset!! Ihan pikkuisen vaan teki olla mieli mukana kisassa... ihan pikkuisen vain. No ensi vuonna samoihin aikoihin pitäisi sitten päästä taas tutustumaan Köpiksen katuihin taas juostenkin...

Mutta oli kisassa vielä yksi mielenkiintoinen seurattava!! Nimittäin uusi idolinini, italialainen Ubaldo!! Satuin lähdön jälkeen kuvaamaan hänet, kun hän viimeisenä matkaan sattui lähtemään.. Kisan aikana tuli hänen etenemistään seurattua lähinnä livetulosten kautta ja maalialueelta poistuessani päätin, että lähden maalialueelle vielä uudelleen, sitten kun Ubaldo on saapumassa maaliin... Siihen meni aikaa yhden lounaan ja päikkäreiden verran, mutta maalialueelle lähdettiin vielä uudemman kerran :)
Uusi idolini Ubaldo lähdössä matkaan...
ja sama mies saapui maaliin ajassa 05:59:03. Lienikös tavoitteena ollut sub 6h????
Pasin, Veeran, Tommin ja Ubaldon kaltaiset kisailijat tekevät tästä lajista juuri niin mukavan kuin se onkin!! Kaikki juoksevat juuri sitä vauhtia mitä treenit ja kunto edellyttää. Ja maalissa jokainen on onnellinen!! Ainakin lähes jokainen.. Upea laji, jota toivon hyvin poian pääseväni taas harrastamaan.. Ja Ubaldo ei muutes jäänyt edes viimeiseksi, sillä sen sijan vei japanialainen Akihiko ajalla 07:06:57 :)

Loppuun vielä muutama napsaisu Köpiksen kaupungista.. Upea paikka, jonne on kiva taas lähteä vuoden kuluttua viimeistään :)

Christiainia on outo paikka :)

ja Nyhavn on kaunis paikka :)
Tästä tulikin mahtavin kisaraportti ikinä :) Paljon parempi kuin omista kisoista on koskaan tullut rustatuksi :) Mutta toivon että syksyllä Berliinistä saan kirjoitella jotain omistakin väliajoista :) Vaikka näillä näkymin sinne lähdetään enempi tai vähempi turistimielellä juoksemaan.. Enkkakuntoon Berliiniin en enään itseäni tule saamaan. Saas nähdä tulenko sinne Pasin lukemille hilaamaan itseäni enään koskaan.. Sellainen on ainakin fiilis tällä hetkellä. Mutta jatketaan korvaavia niin pysyy pää edes jonkinmoisessa kunnossa... ;)

Niin, ja enään 7 työpäivää Toscanaaaaaan...

maanantai 13. toukokuuta 2013

KISAVIIKKO, not.

Se on kalenteriinkin kirjoitettuna isolla punaisella tussilla tämän viikon kohdalle: KISAVIIKKO ja sunnuntain kohdalla merkintä "Köpiksen maraton ja sub 10000 seconds".

Vielä maaliskuussa kaikki näyttikin hyvältä ja tuo tavoite tuntui jopa helpolta saavuttaa... no sen jälkeen kaikki menikin päin sitä kuuluisaa p*rsettä ja nyt tällä hetkellä tuo tavoite tuntuu jopa tavoittamattomalta!! Ensin tuli veriarvo hässäkät ja sitten menikin jalka..

23.5 tulee kuluneeksi tasan 2 kk viimeisestä juoksulenkistä!! Se on muutes pisin aika kun olen ollut juoksematta siitä lähtien kun opin juoksemaan, eli n. 30 vuotta sitten!! Futisuralla ei tullut ensimmäistäkään pidempää telakkaa, eikä sen jälkeen kuntoilijan uralla ole myöskään vastaavaa ollut. Eli tilanne on melkoisen uusi. Hauska nähdä missä juoksukunto on sitten joskus, kun lenkille taas juosten pääsen :)

Elättelen pieniä toiveita, että Toscanassa voisi jalkaa jo vähän kokeilla, mutta aika hintelältähän tuo mahdollisuus tällä hetkellä vaikuttaa.. Vaikka jalka onkin parempi kuin esim. kuukausi sitten, niin ei se vieläkään kunnossa ole.

No oli miten oli, niin treenailen siihen asti muita lajeja!! Uinti alkaa kulkemaan ihan ok, vesijuoksu on vesijuoksua ja sain viime lauantaina uuden kullankin kotiin ja hänen kanssaan tule viettämään paljon laatuaikaa lähitulevasuudessa :) On se vaan niin nätti ja kevyt ;)



ja polkimetkin on tavoitteiden mukaiset ;)



Mutta pitäisiköhän sitä vetää kisaviikon kunniaksi ke-pe sellainen myötätunto-tankkaus? No en ole vetämässä, inhoan koko vaihetta ja onneksi sen saa jättää nyt väliin ;) Myös kisatukkaa en tänä keväänä ole leikkaamassa, joten tukkakin kerkeää kasvaa sopivan pitkäksi ennen seuraavaa kisaa :) Eli onhan tässä telakassa moniakin positiivisia puolia!!

Lauantaina siis kohti Kööpenhaminaa ja kisaturistina palloilua!! Ihan mukavaa lähteä vaimonkin kanssa viettämään laatuaikaa, eikä ole jotkut juoksukisat edes jalkoja rikkomassa ;) Tsemppiä kaikille osallistujille, yritän bongailla suomalaisia katsomosta käsin!! Erikois tsempit etenkin Pasille, joka tullee rikkomaan oman, sekä meikäläisen, ennätyksen Kööpenhaminan mukulakivillä :)

Palaillaan taas asiaan kun siltä tuntuu :)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Fillarin osto ja sen vaikeus, eikun mahdottomuus.

No niin, päivitelläänpäs taas kuulumisia :)

Sain työkaveriltani muutamaksi viikoksi lainaan hänen cyclocrossinsa, jossa oli kunnon maantiekiekot alla. Sillä pyöräily olikin niin mukavaa omaan hybridiini verrattuna, että aloin miettimään oman fillarin ostoa. Pähkäilin kahden välillä, eli ostanko cyclocrossin ja siihen kahdet erilaiset kiekot, vaiko maantiefillarin, jolloin hiekkaosuudet jäisivät kokonaan ajamatta.

No päätin sitten loppujen lopuksi ostaa maantiefillarin ja hintakatoksi sain sponsorin/rahoittajan kanssa neuvoteltua 2000€. No mikäs siinä sitten muuta kuin fillarikauppoja kiertelemään ja uutta fillaria etsimään.

No, joka liikkeessä myydään tietysti kahta tai kolmea merkkiä ja kaikki ovat vuorostaan niitä "maailman parhaita" :)

On Cannondalea, Gir'siä, Wilieriä, Olmoa, Ridleyta, Feltiä, Giantia, Bianchia ja monia monia muita maailman parhaita fillareita..

Osasarjoja fillareihin on sitten Shimanoa, SRAMia ja Campagnoloa. Ja näiden osien erilaisia, painoisia ja tasoisia alasarjoja on sitten ainakin 105, Ultegraa, Dura Acea, Forcea, Rediä, Velocea, Centauria, Athenaa, Chorusta, Recordia ja Super recordia...

Eli pohjaton kaivo, josta ei meinannut alle kahden tonnin löytyvän sitä sopivaa!! Kaikista liikkeistä olisi löytynyt vaikka kuinka paljon kaikkea, JOS "laittaisit 150 euroa lisää" tai "400 euroa lisää". Silloin olisin kuulemma saanut jo täydellisen fillarin?! Jos 2400€ maksaa täydellinen fillari, niin miksi heillä on myynnissä myös 3000, 6000 ja jopa 10000€:n fillareita?

Myöskään netistä en uskaltanut fillaria tilata, koska halusin juuri oikean kokoisen ja mulle säädetyn fillarin alle ja mahdollisimman nopeasti. En olisi jaksanut sitä vaihtorumbaa ja säätämistä.. olisi varmasti ollut kesä jo ohi, ennen kuin olisin sillä polkemaan ehtinyt :)

No pelastuksekseni sain kaveriltani vinkin että kannattaa ottaa yhteyttä erääseen hänen tuttuunsa joka kasailee fillareita harrastuksekseen ja myy niitä sitten eteenpäin samaan hintaan mitä niihin on mennyt rahaa. Osia on vähän käytetty, mutta rungot ovat uusia. Niinpä kasattiin hänen kanssaan mulle täydellinen fillari!!

Rungoksi valikoitui Lapierren Xelius (2012 malli) ja osasarjaksi vähän käytetty Campagnolon Super Record 11. Satulan ja muut sain itse valita ja kiekoiksi valikoitui Fulcrumin Racing 3 kiekot, sillä ne miellyttivät eniten silmää ja niiden pitäisi kestää hieman paremmin, kuin superkevyet vuoristokiekot.

Eli meikäläisen uusi rakas näyttää melkein tältä: (tähän kuvaan siis vaihdetaan vielä satula, satulatolppa, stemmi ja kahvat)


Samallaisella rungolla ajoi muuan ranskalaistalli FDJ esim. viime kesän Tour de Francen ja kaikki muutkin kisansa!! Myös vanha inttikaverini ja FDJ-tallin J. Veikkanen kehui fillaria, kun häneltä asiaa kysyin :) Eli ainakaan rungosta ei jää noi tulevat keskivauhdit kiinni ;) Eikä myöskään osasarjasta, sillä Campan Super Record 11 on sitä parasta A-luokkaa!!

Eli olen onnellisesti uuden fillarin omistaja. Osien muokkaaminen vie vielä tämän viikon, mutta loppuviikosta mulla pitäisi siis olla oma maantiefillari!! Odottelen jo ensitreffejämme ;)

Treenipuolella on viime viikkoina edetty samaa rataa. Eli uintia, fillarointia, vesijuoksua ja kuntopiiri/punttisaliharjoittelua on ollut ohjelmassa. Jalka on edelleen pipi.

Ensi viikolla pääsee onneksi muutamaksi päiväksi Köpikseen maratonia KATSOMAAN!! Osallistuminen ko kisaan on siirretty ensi kevääksi, joten tämän kevään reissusta tulee todellinen turistireissu :) Tällä hetekllähän sitä PITI jo kevennellä ja valmistautua alle 10000 sekunnin alitukseen, mutta kun ei niin ei.

Ja eihän tässä ole kuin muutama hassu viikko ennen kuin Joukkue Järvinen pakkaa kamansa ja suuntaa Toscanan auringon alle kahdeksi kokonaiseksi kesäkuun viikoksi, uuuuuuh, ihanaa. Siellä joutuu ehkä muutaman serpentiinin käydä lainafillarilla testaamassa... ja pihan uima-altaalla muutaman uintivedon suorittamassa :) Ja mistäs sitä tietää, vaikka juostakin jo silloin pystyisi...edes vähän, jookos?!

Kuluneen viikon hauskin juttu on kuitenkin ylivoimaisesti ollut HCR:n reitin pituudesta käytävä puinti juoksufoorumilla!! Tässä suora linkki keskusteluun, jossa on melkoisen vahvoja karttakuvia ja argumenttejä siitä, että reitti on ollut kuin ollutkin alimittainen. Reitti on varmaankin mitattu oikein, mutta itse kisapäivänä reitti ei olekaan mennyt mitattua reittiä pitkin... Outoa, että tälläinen on edelleen mahdollista ja hauskaa että yleistyneet ja todella tarkat kellogps-laitteet paljastavat tällaiset virheet :)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Telakalla ollaan, mutta hyvin menee :)

Päiviteelläänpäs tätäkin välillä, ettei toinen blogilukijoistani pitkästy odottelemiseen... Kuten otsikossa lukee, niin ihan hyvin mulla menee :)

Viimeisen tekstin jälkeen on juostu Bostonissa, jonka jälkimainingeissa minuakin haastateltiin asian tiimoilta. Kauhea asia, jota toivottavasti ei tapahdu enään ikinä!! Lontoon maratonilla odoteltiin jopa uutta ME:tä, jota ei tullut, ei lähellekään. Englannin valioliigassa "Poika" on palannut kotiin vuoden harharetkiltään naapurissa. Olikohan vielä jotain muuta mainitsemisen arvoista...eipä kai :)

Tänään alkoi lääkärin määräämästä kahden kuukauden juoksukiellosta viikko numero 6., eli vielä olisi noin 3 viikkoa tuohon lääkärin aikarajaan, mutta kanssajuoksijoiden kanssa juteltuani, olen asennoitunut suoraan kolmeen kuukauteen juoksematta.. Jalassa on edelleen pieniä kipuja tiettyyn asentoon sitä vääntäessä, mutta yhdessäkään treenissä tai sen jälkeen ei ole koskenut. Crossaria en ole viitsinyt paljoa tehdä, koska siinä jalka joutuu kuitenkin melko koville...

Viimeiset viikot olen siis työmatkafillaroinut, vesijuossut, uinut silloin tällöin, käynyt salilla, tehnyt lyhyitä coretreenejä ja viikonloppuisin yrittänyt tehdä jonkun pidemmän treenin. Kovemmat treenit olen tehnyt altaassa tai sitten kuntopyörällä. Peekoota olen sitten sotkenut ulkona fillarilla.

Alla viimeisen 30 päivän raportti movescountin profiilistani. Ainakin vaihtelua on siis treeneissä ollut!! Lajit siis vasemmassa reunassa ylhäältä alas seuraavat: Fillari, Vesijuoksu, Venyttelyt, Lihikset ja salilla käynnit, Kuntofillari, Uinti, Sitä sun tätä mm. fyssarit ja hieronnat, Hiihto ja Crossari.

HUOM! Kalorit eivät pidä paikkaansa, koska sykkeitä ei ole mitattu kuin harvoissa treeneissä... ;)


ja tässä sama kuukausinäkymänä:

Samalla kun tässä multisporttailee, niin kiinnostus triatlonia kohtaan on noussut ihan toisiin sfääreihin!! Kauhea fillarikuume on myös vallannut mielen ja tekisi koko ajan mieli ostaa uusi fillari!! Tästä täytynee avata keskustelut kenkäsponsorin kanssa, josko yhteistyötämme voisi laajentaa myös koskemaan triatlonkamojakin...

Näillä näkymin tulen ensi kesänä jonkinnäköisen triatlonsuorituksen tekemään. Vaihtoehtoina ovat ainakin Voimarinteen teräsmieskisa 7.7. (puolimatka), Kivikon legendaarinen perusmatka lahessa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, Kuopion perusmatka 10.8 tai sitten amatööritriatlon esim Kuusijärvellä, jossa matkat ja toteutuksen saisi päättää ihan itse tai ainakin hyvin pienellä porukalla :) Mutta katellaan näitä kisoja sitten kun jalka on taas kunnossa!!

Eli siis homma toimii ja jatkuu.. Toivottavasti kohta saan tähän triatlon treeniin mukaan myös kiinteällä maalla juoksun ;)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ödeema ja 2 kk juoksematta

Eli sellainen oli urheilulääkärinkin lausunto magneettikuvista. 3 viikkoa olen siis jo ollut juoksematta askeltakaan ja hyvä olisi kuulemma ainakin 5 viikkoa vielä jatkaa.. Aika maassa fiilikset tuon juoksun suhteen tällä hetkellä, mutta toisaalta olen innostunut noista muista lajeista samalla, joten eiköhän tuo 5 viikkoa multisporttaillessa mene..

Koomisinta tässä on se, että olen odotellut kevään saapumista ja lenkkireittien sulamista asvaltille ja hiekalle ehkä 2 kuukautta.. Sitten kun se kevät alkaa ja reitit on sulat, niin juoksen kaikki juoksulenkkini kaulaani myöten vedessä :D

Eli tulevat viikot paino nousee, juosta tekisi mieli joka päivä ja triatlondebyytti kutkuttelee mielessä jatkuvasti :) Ehkä ensi kesänä on tuollakin rintamalla jotain tiedossa, ehkä joka tee-se-itse-versio tai sitten joku lyhyempi kisa.. Mutta siinäkin lajissa pitäisi juosta, joten eiköhän hoideta jalka eka kuntoon ja katella sitten noita triatloneita...

Alla tulevien viikkojen treenimaisemia :)

Varsinkin vesijuoksulla pystyy hyvin tekemään varsin tiukkojakin treenejä ja mikä parasta, meidän duunin toisesta toimipisteestä löytyy tyhjä allas joka aamu :) Uida siellä ei viitsi (ehkä 13m pitkä), mutta vesijuosta siellä voi loistavasti!! 

Myös duunimatkat fillarilla on varmasti ohjelmassa tulevat viikot joka aamu ja iltapäivä. Näin saa helposti sen yli 20km/päivä fillarointia eikä sitä edes huomaakaan, koska se on jopa nopeampaa (ja halvempaa) kuin bussilla matkustus ::)

Myös kuntofillarin kävin hakemassa appivanhemmilta lainaan ja sillä saa ajanpuutteen vuoksi tehtyä treenin vaikka lasten kanssa, tai sitten illalla futista katsellessa, niin kuin maanantaina Manchesterin derbyn aikaan :)

Myös salilla olen ajatellut yrittäväni sen kerta viikkoon käydä, joka sekin onneksi löytyy duunin puolesta ja on sekin yleensä aamuisin melko tyhjä :)


Ja sitten myös tietenkin kotisali, josta löytyy tarvittavat tarvikkeet kokovartalolihiksen tekoon..

Uimahallista ei ole kuvaa, koska saisin varmaan jonkinasteisen syytteen jos alkaisin siellä kuvaamaan :) Mutta uimassa siis tarkoitus käydä vähintään kerta viikkoon ja siihen yhdistää sitten vesijuoksuakin mahdollisuuksien mukaan. Ja tämän lisäksi sain duunikaverin cyclocrossin lainaksi n. kuukaudeksi, joten silläkin olisi tarkoitus ajella kunhan toi soran ja sepelin määrä edes hiukan laskee tuolla kaduilla ja pyöräteillä...

Eli sellaista kuuluu telakalle tällä kertaa. Katkaisin myös tuon projektin 'Sub 10000 seconds' päivittämisen, koska en jaksa päivittäin mitään korvaavia alkaa sinne kirjoittelemaan, Movescount saa riittää!!

Ja Köpiksen maratonin ilmoittautumisenkin sain siirrettyä keväälle 2014, joten onpahan ensikin keväänä edessä se Köpiksen matka :) Toivottavasti tästä nyt syksyllä saadaan edes yksi maraton tällekin kaudelle taivallettua...

perjantai 5. huhtikuuta 2013

MRI ja hohkaluun ödeema

Eli semmoisen tuomion sain magneettikuvaus puljun Neuroradiologilta. Ei siis selkeää murtumaa, mutta sen esiastehan tuo ödeemakin on, joten tiedä nyt näistä?! Ödeemaa oli siis Tibian ja Fibulan dist. päissä..

Espoon Brozan kanssa juttelin asiasta ja hän kertoi asiasta paljon. Hänellä itsellään on ollut vastaavia ongelmia viime vuosien aikana, ei tosin samoissa luissa kuin minulla, mutta kuitenkin. Hän kertoi myös, että nuo halpamagneetit (Vahvuus 1.5T) eivät enään ole kovinkaan "vahvoja" ja markkinoilla on jo 3.0 Teslan vastaavia, jotak ovat siis paljon tarkempia!! No ne ovat myös 3 kertaa kalliimpia, joten kyllä tuo 1.5T riittää näin kilpakuntoilijalle :) Mutta siis Borzalla oli todettu myös "vain" ödeemaa ja sitten 4 viikon päästä uusinta kuvissa todettukin selkeä murtuma... joten varovasti pitää edetä.

Mutta siis kuvat lähtivät eteenpäin Dextran Lauri Alangolle, joka urheilulääkärinä tsekkaa vielä kuvat ja palaa oman diagnoosin ja jatkotoimenpiteiden kanssa asiaan ensi viikon alussa. Sitten keskiviikolle onkin varattuna aika FTK:n Hemmingille, joten ainakin asia on hoidossa ja hyvässä sellaisessa :) Ja ei tässä vielä kaikki, tänään illalla duunin kautta aika sisätautien erikoislääkärille taannoisten rauta ja hemoglobiini arvojen takia :) Ainakin lääkärissä tulee käytyä, toivottavasti koko loppuvuoden edestä...

Mutta siis homma jatkuu ihan samanlaisena tulevatkin viikot. Tänään kävin duunin toisessa toimipisteessä vesijuoksemassa tunnin lenkin, joten kohta alkaa (vesi)juoksukunto siinä mallissa, että voi lähteä suorittamaan rästissä olevaa rangaistustakin ;)

Ja jätetään tällä kertaa, yleisön pyynnöstä, kuvat kokonaan pois, jottei kellekään tule huono olo ;)

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ei ollut nilkka lukossa ei...

Eilen pääsin, yli viikon odottelun jälkeen, vihdoinkin FTK:n Antti Hemmingin käsittelyyn. Hän on aina (aiemmin 2 kertaa) saanut nilkkalukkoni avattua käden käänteessä ja erilaiset kivut, mm. akilles tai nilkkakivut ovat kaikonneet sen siliän tien.. Eilenkin menin toiveikkaana kyseisen herran vastaanotolle ja TOIVOIN, että kyseessä olisi taas lukko, joka olisi tunnin päästä auki ja pääsisin illalla juoksemaan...

No kuinka väärässä nuo toiveeni ja luuloni taas olivatkaan!! Vähän aikaa nilkkaa ja jalkaa tutkiessa Antti tokaisi, että lukkoja ei ole ja kipupistekin sieltä nilkan sivulta sitten löytyi. Antti epäili kantaluun jotenkin vaurioituneen pitkällisen väärinaskeltamisen seuraksena (tästä oli todiste pikkuvarpaan puolella päkiässä, jossa iho oli paksuuntunut paljon enemmän kuin muualta päkiässä ja päkiälle noustessani jalkani kääntyi juuri siihen suuntaan..) Antti sanoi, että ensin pitää selvittää vamman laatu ja sen jälkeen vasta alkaa miettimään mahdollisia korjaavia toimenpiteitä nilkan asennon suoristamiseksi.

Hän siis passitti minut urheilulääkärin vastaanotolle ja sen kautta magneettikuvauksiin. No ko lääkäri on varattuna tälle iltapäivälle ja magneettiajankin sain jo huomiselle, joten ainakin nopeasti saa vamman syyn selville.. Jotain positiivista siis tässäkin :) Mutta Antin epäilys siis oli jonkin asteinen rasitusvamma, ei varmaankaan rasitusmurtumaa, mutta turvotus ja selkeä kipupiste kertoo jotain siellä olevan rikki tai ärsyyntynyt...

voisivat asiat olla huonomminkin...
tai vielä huonommin... okei jätetään tämä leikki tähän.
Syitä vammalle on varmasti monia. On loskassa ja jäällä juokseminen viimeiset 3-4kk, on jaloille uutena tulleet liikuntamyllyn treenit, jossa oikean jalan akillesjänne ainakin välillä ilmoitteli itsestään, on lisääntynyt treenin määrä, on oikean jalan pieni pituusero vasempaan nähden ja varmast kaikki edelliset yhteensä.

Tämä tietää siis sitä, että ainakin Karhuviesti, SM-puolikas ja Central Park Run jäävät tältä keväältä juoksematta. Köpiksen kanssa on varmaankin siinä ja siinä, mutta katellaan sitä sitten kun diagnoosi on selvillä ja vamman toipumisennusteeksi saa edes jotain konkreettista.. No tuleepahan ainakin viikonloppu vietettyä Köpiksessä hieman vetreimmillä jaloilla, jos juoksemaan ei sitten pysty :)

Projekti sub 10000 seconds tavoite siirtyy myös Berliiniin, jos sinnekään, koska sen verran tässä on jo nyt ollut kaikenlaista hässääkkää viimeisen kuukauden tai puolitoista, että enkkaa keväältä on turha edes kuvitella havittelevansa..

Tulevat viikot siis tulee sisältämään uintia, fillarointia niin sisällä kuin toivottavasti myös pian ulkona, punttisalilla heilumista ja ehkä sitä vesijuoksuakin jossain välissä.. (eli Minni ja Sanna , voin juosta sen ennen Kumpulan aukeamista ;) ) Saas nähdä kuinka hyvin pää kestää noita korvaavia, sillä viime viikko oli helppoa koska koko ajan kuvittelin juoksevani ja loppuviikosta tällä viikolla... No tänään aamulla meni ainakin 1h10min ja 35km kuntofillarin päällä ihan mukavasti kun luin samalla Manuela Boscon 'Ylitys' kirjasta ensimmäiset 70 sivua :) Mielenkiintoinen kirja, tai ainakin alku.

Onneksi en kirjoittanut tätä päivitystä vielä eilen, koska teksti olisi voinut sisältää hieman negatiivisemman sävytteistä tekstiä kuin tämä. 'Nuku tön yli' toimi tälläkin kertaa :) Yöllä näin untakin että olin jossain triatlonkisoissa ja uinti kulki kuin unelma :) ehkä ensi kesälle voisi katsoa jotain lyhyempää kuntoilu tri-kisaa?! Tai sitten seuraavalle kesälle jotain pidempää?

No palailenpas taas asiaan kun tiedän asiasta enemmän :) Varmaa on kuitenkin se että tämä blogi ja sen kirjoittaja pitää pienen (toivottavasti vain pienen) tauon juoksusta ja juoksuaiheisista kirjoituksista ja siirtyy enemmän lääketieteelliselle puolelle...